sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joululahjat


Päätin jo kauan ennen joulua, että en ompele joululahjoja muille kuin miehelle ja lapsille. Sen verran lipsuin, että kummityttö sai yhden yöpaidan, kun kankaita järjestellessä sattui käteen yöpaidalta näyttävä kangas. Yöpaita jäi kuvaamatta, mutta eipä siinä mitään erikoista ollutkaan :).

Tytär sai keppihevosen ja ei ole kuulemma näin ihanaa vielä nähnyt tai ainakaan omistanut.

Kepparin kaavan pohjalla on SK-lehden kaava, joka löytyy netistäkin. Piirsin sen heijastettuna ja skaalaus ja koko on siten vähän eri kuin alkuperäisessä (tämä on aika iso). Muotokin muuttui matkan varrella ja muutenkaan en seurannut ohjeita :D. Mies osallistui tämän lahjan tekemiseen hankkimalla kepin, kumitulpan sen pohjaan (ei kolise) ja ison styrox-pallon pään sisään. Oli muuten aika kätevä keksintö, se oli oikeasti verkon kohoksi tarkoitettu pallo.



Miehelle ja pojalle tein hupparit (nämä olivat molemmat miehen paketissa). Saavat autotallikaverukset ensi kesänä sitten korjata "nopoa" asiaankuuluvissa kamppeissa ;).



Miehen hupparin kaava on muokattu JTKK:n hupparikaavasta entisten paitojen mukaan ja tuli tosi hyvän kokoinen. Laitoin huppuun narut ja sirkkarenkaat ja viimeistelin niskasauman sisältä joustavalla samettinauhalla, että on edustuskelpoinen päältä ja sisältä. Samettinen silitysarkki on Pikku Piltistä. Se oli hieman hankala saada kiinnittymään kunnolla, sileät arkit ovat tällä kokemuksella parempia.

Pojan hupparin kaavana on Beagle Boy, hieman muokattuna sekin. Koko on jo 98, koska halusin, että tämä olisi nimenomaan kesällä sopiva. Talvella tulee hupullisia vähemmän pidettyä, kun huppu on ulkovaatteiden alla hankala.

Näistä sitä joulumieltä tulikin sitten aika paljon, kun saajat vielä olivat kovin tyytyväisiä <3.

4 kommenttia:

  1. Toi keppihevonen!!! <3 <3 <3 Ihania lahjoja kun kaikki niin saajia ajatellen tehty :) VAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain <3. Kyllä mä olin onnellinen tuosta kepparista, oli niin mukava odottaa tytön ilmettä, kun avasi säkin (eihän sitä mihinkään paperiin voinut paketoida, piti ommella säkki :D).

      Poista
  2. Mieletön keppihevonen. Tälläisiä ei kaupasta saa!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löysin minä yhden verkkokaupan, josta sai aika hienoja, mutta hintaakin oli sitten sen mukaan. Ja onhan sillä enemmän arvoa, kun ihan ite on tehty :).

      Poista